sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Joulurauhaa

Koti on siivottu ja kuusi koristeltu. Tästä alkaa joulu! Jouluiloa teille kaikille kera kuusienkelin.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Huurteista pintaa...

Tänne Etelä-Suomeenkin on vihdoin luvassa pakkasta ja varmaan hiukan luntakin. Jospa joulusta tulisi valkoinen, niin toivon. Jäistä tunnelmaa on mielestäni tässä muhkeista merilasinugeteista tehdyssä rannekorussa. Kaulakoru on larvikiitista ja siinä on irrotettava riipus.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Joululahjoja

Työkaverin pyynnöstä tein hänen sukulaistytöille joululahjaksi korusetit. Vaaleanpunainen menee lahjaksi 6-vuotiaalle ja lilan saa 10-vuotias. Joulutohinat ovat jo melkoiset, joten koruiluun ei tahdo aika nyt riittää. On kaikkea muutakin kivaa askarreltavaa... :D Mutta niistä ollaan vielä ihan hys hys...

lauantai 28. marraskuuta 2009

Valoa!

Tänään viritin parvekkeelle jouluvalot, muutamia tuikkuja, kynttilälyhdyn, ison sypressin.... Jes, tätä olen tähän pimeään ja kosteaan syksyyn kaivannut! Mittari näyttää ulkona 4,6 astetta plussaa, mutta meidän parvekkeella on jo joulu :D Tänään sain vihdoinkin kuvattua tyttären "ystävyyskorun", siispä kuva siitä.
Karneolia ja hopeaa kera kauniin salpalukon.
Ja vähän lisää amulettikoruja... Onyksia ja hopeaa.

torstai 26. marraskuuta 2009

Rohkeusrinkula

Yksinkertainen kaulakoru 10mm onyksista ja hopeasta, mausteena swarovskin brioletti.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Ystävyksille

Esikoinen viettää parin ystävänsä kanssa viikon päästä pikkujoulua ja toivoi heille kaikille samantyylisiä rannekoruja. Nämä kaksi menevät ystäville. Harmikseni en tyttären korusta saanut kuvaa päivänvalon aikaan. Korussa on mustan lisäksi sinistä ja valkoista. Laitan siitä kuvan tänne myöhemmin.

Anopille tuunattu kaulakellon "ketjuosa". Kellon takapuolella on kaunis kukkakuvio, joka toimii hyvin riipuksena jos ei halua kellotaulun olevan esillä. Kellolla on ikää yli 30 vuotta. Koru on kuvattu keinovalossa ja sen kyllä huomaa...

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Retrovärejä

Oranssia, lilaa, vihreää ja hopeaa... Kaksi kaulakorua joita voi pitää yhdessä ja erikseen.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Mystistä

Hiphei käsi on kunnossa ja verstas toimii jälleen..:D Muutamia koruja on valmistunut pukinkonttiin, niistä ei siis vielä kuvia täällä nähdä. Ohessa kuitenkin kuvia muista tehdyistä koruista.
Taannoin selatessani korutarvikesivuja eteen ilmaantui ns. mielialahelmiä. Kokeeksi niitä vähän tilasin ja eilen tein niistä rannekorun. Seuraavassa kuvasarjassa näkyy lämpötilan vaikutus helmen väriin. Ylimmässä kuvassa koru on kylmä ( ulkolämpötila ), keskimmäinen vastaa n. sisälämpötilaa ja alin kuva näyttää helmen värin kun koru on kosketuksissa ihon kanssa.
Helmen väri siis vaihtelee ruskean ja okrankeltaisen kautta vihreään ja siitä sinisen kautta syvän lilaan. Hauska materiaali!


Sydänkoru, nyt oliivinsävyisistä lasihelmistä.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Jotain kuitenkin

Viikonvaihde oli kiireinen, siispä koruja ei valmistunut paitsi tämä yksi. Punaisista ja kirkkaista lasihelmistä tehty kaulakoru menee arpajaisvoitoksi anopin kuoron joulukonserttiin. Foliosydän on muhkean kokoinen, liki kolme senttinen.
Kotikuntani aloitti maanantaina H1N1 -rokotukset yksityissektorin hoitohenkilökunnalle. Niinpä minäkin kävin piikillä eilen. Nyt näyttää siltä ettei koruja valmistu muutamaan päivään, piikitetty käsi on nyt reilun vuorokauden särkenyt tauotta. Rokotuskohta on kuuma ja hiukan turvoksissa...buranalla mennään... Mielenkiintoista!

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

James Bondin pelastaessa maailmaa

Myöhään eilen illalla, kun James Bond pelasti televisiossa maailmaa, minä viimeistelin samalla paria korua. Pitkä kaulakoru, liki 90cm, mm. savukvartista, swarovskista, vuorikristallista ja hopeasta. Kauniita, pehmeitä ruskean sävyjä, joita valkoinen ja kirkas hiukan raikastaa.

Lähikuvaa muhkeasta rannekorusta. Suurimmat helmet ovat 8mm ja pienimmät kristallit 4mm.

lauantai 24. lokakuuta 2009

Ahkerointia

Ahkera viikko takana! Tässä osa tuotoksista. Ensimmäinen setti on larvikiitista, jota en ole aiemmin käyttänyt. Settiä somistaa pari ihanan isoa vuorikristallinugettia.


Kaksi perussettiä savukvartsista ja swarovskista sekä karneolista ja mystisestä kvartsista. Koruissa on hopeaosat.

Vaaleansininen koru amatsoniitista ja afrikan turkoosista, muut osat ovat hopeaa. Riipuksesta en ole varma, se tuli kiitoslahjana helmitoimittajalta. Värisävyiltään sopii koruun mielestäni hyvin.

Korvakorut vuorikristallilla ja hopeaosilla.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Pehmeitä sävyjä

Tämä korusetti on muhinut ajatuksissa pitkään. Tarvikkeet ovat olleet kasassa jo aikaa sitten, en vain ole rohjennut tarttua työhön. Käytin organzanauhaa nyt ensimmäistä kertaa, mutta en varmaankaan viimeistä. Hiukan oikukas ja liukas on käsitellä. Olen kuitenkin lopputulokseen tyytyväinen. Korusetissä on käytetty ihania isoja, 10mm, puuterimantelin sävyisiä swarovskin helmiä ja golden shadow kristalleja, muut osat ovat hopeaa. Oliskohan jo pikkujoulut mielessä tämän setin myötä :D


Rannekoru Swarovskeilla ja korvakorut hopeaosilla.

Kaulakoru salpalukolla ja pienellä riipuksella. Materiaaleina hopeaa, pieniä makeanveden helmiä, swarovskin ruskeita helmiäislasihelmiä ja ihania jaspernugetteja Helmiliinalta. Alla oleva neule on keskeneräinen päällinen sohvatyynylle. Somisteeksi on tulossa vielä samettinauhaa, ehkä huopakukkia...

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Jouluako jo...??

Ei voi mitään, mutta näistä kahdesta kaulakorusta tulee jo joulu mieleen. Minulle jouluihmisenä joulu tulee melkein mistä vaan mieleen... Tosin eilen bongasin kaupasta jo joulukalentereita... Koruissa materiaalina 10mm värjättyä karneolia, hopeaa ja swarovskin helmiäislasihelmiä. Toisessa vaaleaa harmaata ja toisessa sävynä kerma.


Aiemmin valmistunut pitkä kaulakoru rouhealla sydämellä, säröakaatilla, metallihelmillä, vuorikristallilla, swarovskin helmiäislasihelmillä ja hopealla.

Omaan kaulakoruun tehty rannekoru. Pinkkejä korukivirondelleja ja 10mm vuorikristalleja ja hopeaa.

torstai 8. lokakuuta 2009

Hypistelyä

Kauniita helmiä tipahtelee postiluukusta tasaiseen tahtiin ja niinpä koruiluaika on mennyt lähinnä hypistellessä kaikkia niitä ihanuuksia. Kestää taas aikansa kun ideat kirkastuvat hiljalleen mielessä.

Jotain valmistakin on kuitenkin syntynyt :)
Pitkä linkitelty kaulakoru mm. hopeasta, makeanveden helmistä, ruusukvartsista, onyksista, värjätystä jadesta...

torstai 1. lokakuuta 2009

Korvakorut

Korvakoruja on tosi mukava tehdä, mutta silti niitä tulee tehtyä tosi vähän. Itse en kovin roikkuvia osaa, enkä työni puolesta voi pitää. Varastossa oli kuitenkin vain kaksi fasettihiottua ovaalia vuorikristallia ja niinpä ne korviksiksi asettuivat oikein mainioisti. Seuraksi saivat vielä black diamond sävyiset swarovskin kristallit. Näistä ei bling-blingiä puutu!
Tämä on lempparini! Muhkea rannekoru 12mm onyks helmistä, sileistä ja parista fasettihiotusta. Välissä balin hopeahelmiä. Yksinkertaista mutta näyttävää.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Koru pienen tytön äidille

Tämä koru lähtee lahjaksi pienen tytön äidille.