lauantai 20. marraskuuta 2010

Hehkuvia värejä

Huopapalleroita fuksiana ja lilana näissä talvihelmissä, jotka menivät eilen lahjaksi. Kiitos vielä viimeisestä! Oli mukava ilta :)

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Helmiä, helmiä

Koruja on valmistunut tasaiseen tahtiin. Kaikista en voi vielä kuvia esille laittaa... joulu, joulu :) Jotain kuitenkin: kauniista makeanvedenhelmistä ja hopeasta tehty yksinkertainen koru kaulaan.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Lisää linkkejä hopealangasta

Pitkä kaulakoru swarovskin helmistä sävyinä hopeanharmaa, mauve ja tumma purppura, sekä mausteena muutama kristallirondelli. Lisäksi korussa on hopeaa ja balin hopeaa. Riipuksia voi pitää yhdessä ja erikseen tai liittää mukaan vielä jonkun muun.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Huopaa

Päivitystä pitkästä aikaa. Ensimmäiseen koruun on käytetty puuhelmien lisäksi fuksian ja lilan sävyisiä huopapalleroita. Koru on pitkä ja yltää kaulan ympäri jopa kolme kertaa.
Seuraavissa kuvissa on yhdessä ja erikseen pidettävät kaksi kaulakorua. Pidempi on hopealankaan linkitellen tehty.
Viimeisessä kuvassa on pitkään säästelty ihana, iso hopeinen salpalukko seuranaan mm. savukvartsia.


sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Mustalla mennään

Kaulakoru 8mm onyksista, hopeasta ja swarovskista läksiäislahjaksi työkaverille. Vaikkei nyt muita korukuvia ole tarjolla, niin puuhasteltu silti on. Kuopuksen luokan järjestämään discoiltaan olen tehnyt korviksia, kaulakoruja ja avaimenperiä. Kunhan tämä syksy tästä hiukan rauhoittuu, niin kerkeän ehkä paremmin helmien pariin.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Syksyn sävyjä

Syystuulten mukana koruihinkin puhaltavat murretut sävyt. Setissä on hopean lisäksi akaattia, savukvartsia, swarovskin helmiä... Alimmassa kuvassa on siruhelmistä (ametisti) tehty kaulakoru, riipuksena suuri foliolasisydän.
Syyskuun alku puhalsi myös tietoja minusta -kohdan kuvauksesta kohta nelikymppinen.... sanan kohta pois :D

lauantai 28. elokuuta 2010

Uusi materiaali

Olen jo pitkään halunnut kokeilla vintagemessinkiä. Materiaalitarjonta on aika runsas ja saatavilla on tosi kauniita helmiä, filigraaneja, ym... Ihan hauska "syrjähyppy", mutta taidan kuitenkin tykätä hopeasta enemmän. Käytin tässä korussa lisäksi säröakaattia ja kristallia.