sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulupukin pajalta

Pajalla on ahkeroitu... Kuopukselle menivät joululahjaksi nämä romanttiset vintage -henkiset kolme rannekorua ja kaulakoru. Hänellä on menossa innostus nyt tälläisiin koruihin. Kaulakorun ihana riipus ei ole omaa käsialaa. Se on ostettu Helsingin Wanhan Sataman Naisten Joulumessuilta Helmipöllön Korupajan osastolta. Riipus toimii myös rintakoruna. Kuvissa näkyvä pitsillä somistettu kukkaromallinen pikkulaukku on myös hänelle samoilta messuilta ostettu. Ihastuttava sekin ja kierrätysmateriaaleista tehty.







perjantai 23. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua

Tämän itsetehdyn joulupallon myötä toivotan kaikille oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua!
P.S. Tarkkasilmäisimmät varmaan huomaavat, että Vintaj -osat taipuvat muuhunkin kuin koruntekoon. Pallon pohjana on styrox, jonka päälle on pingoitettu niksipirkka henkeen sukkahousua ;D, muutama haaraniitti ja noita Vintaj -osia sekä lasihelmiä.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Punaista ja muuta

Hätäisesti kuvattuja juttuja: punainen setti menee äidille jouluksi (toiveiden mukaan tehty), pari rannekorua ja pirteä avainnauha limensävyissä.
Koti on kuin pommin jäljiltä, joulusiivous meneillään. Huomenna koristellaan jo kuusi, meillä se laitetaan jo näin viikko ennen joulua.
Nautitaan joulun odotuksesta... vesisateesta huolimatta!





tiistai 6. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivänä

Tämä rannekoru meni synttärilahjaksi nuorelle neidolle. Neutraalit sävyt oli toivelistalla.
Eilen saatiin tänne rannikon läheisyyteenkin hiukan valkoista maahan. Olisi niin paljon kauniimpi tuo maisema lumipeitteen kera. Sitä odotellessa hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Samoja juttuja

Jottei ihan hiljaiseksi blogi muutu, niin laitanpa kuitenkin muutaman kuvan näistä avainketjuista :) Tänne Etelä-Suomeen ei taida lunta tälläkään viikolla sataa, joten märkä ja harmaa pimeys jatkuu. Luonnonvalo ei tahdo oikein riittää ulkona kuvaamiseen kuten noista kuvista huomaa.
Pikkujoulun kunniaksi parveke sai taas jouluisen ilmeen ja sohvatyynytkin ovat jouluasussa. Myös joulukalenterit ovat valmiina odottamassa innokkaita luukunavaajia. Minkäs tälle innokkalle hössötykselle voin, näin jouluihmisenä ;)



tiistai 8. marraskuuta 2011

Jääkoru

Esikoinen oli taas toiveidensa kanssa liikkeellä... Lyhyehkö kaulakoru mm. vuorikristallista ja foliolasihelmistä. Vaikka ulkona mennään reilusti plussan puolella, voi kaulaan ripustaa tulevan talven hengessä vähän jäätä ja huurretta:)

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Avaimille ja läksiäisiin

Avainkaulanauhat on tämän syksyn juttu :) Mukavia tehtäviä ovat! Näitä tulee nyt paljon, enkä kaikkia aio kuvata ja tänne blogiin päivittää. Tässä kuitenkin ne, jotka olen hiljattain tehnyt. Hillityistä sävyistä blingblingiin :)









Työpaikkamme pitkäaikainen tuntituuraaja, pelastava enkeli, vaihtaa paikkakuntaa ja hänelle tein läksiäislahjan oheen kaulakorun. Kiitos M ja onnea uusiin haasteisiin!

lauantai 1. lokakuuta 2011

Jäähyväisiin

Tämän korun tein " some girls are just born with glitter in their veins" -hengessä. Työtiimimme pidetty ja aivan huippu työkaveri vaihtoi työpaikkaa ja osaksi läksiäislahjaa tein, ennen tätä käsioperaatiota, blingbling korun kaulaan. Kaulakorulla on mittaa n. 50cm ja siinä on akaattia, onyksia, hopeaa, Tierra Castin rinkula ja swarovskin ruby -sävyinen brioletti.
Meillä kaikilla jää sinua M kova ikävä!
Käsi alkaa olla jo suht ok, mutta nyt on sitten riesana ihan puun takaa tullut raju hengitystieinfektio. Tuntuu ihan influenssalta. No, tänään sain asianmukaiset tropit joten eiköhän se tästä.
Ja tervetuloa uusille lukijoille :)

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Avaimille taas...

Kun tiesin, että käsi tulee olemaan hetken poissa pelistä panttasin hiukan kuvia tuotoksista. Näin blogini ei ihan hiljaiseloa vietä - sairauslomasta huolimatta :) Syksyyn sopii avainketju ruskan sävyineen. Mm. akaattia, savukvartsia, mv-helmiä...
Tiistaina saan kädestä ompeleet pois, mutta lepuutella kättä vielä täytyy. Näin oikeakätisenä vasurilla toimiminen on välillä hiukan haasteellista ;), mutta en valita, huonomminkin voisivat asiat olla. Nautitaan näin sunnuntaina tuosta kauniista ja aurinkoisesta syyssäästä.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Tunnustus




Sain Keijukeitaan Ninniltä tunnustuksen :) Siispä viisi asiaa itsestäni...


1. Lempiruoka: Kaiken kaikkiaan olen hyvän ruuan ystävä "Hyvä ruoka on ihana asia ihmisen elämässä" -motolla mennään. Jos nyt jotain täytyy nostaa ylitse muiden, niin Välimerellinen keittiö on lähellä sydäntä. Liharuuista ehdottomasti lammas.


2. Lempimakeinen: SUKLAA, SUKLAA ja SUKLAA....


3. Lempilukeminen: Lukeminen on oikeastaan kesälomien juttu ja silloin laidasta laitaan. Talvella olen ahkera sisustuslehtien lukija ja ristikoiden täyttäjä.


4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Sohvalla tv:n äärellä, lattialla istuen, pöydän ääressä... Riippuu vähän mitä teen.


5. Lempielokuva: Tämä menne nyt ehkä vähän ohi... Mutta tv-elokuvat Hercule Poirotista, jotka nytkin sunnuntaisin pyörivät, ovat suosikkejani.


En kuitenkaan jatka haastetta ja tunnustusta tietyille blogeille eteenpäin, vaan kiitän ja kumarran :) Ihania blogeja on niin paljon joita käyn lukemassa ja kurkkimassa.

Käsivamma

Tältä näyttää oikea käteni nyt. Jo pitkään vaivannut pikkusormen jännetuppi operoitiin eilen. Toimenpiteessä poistettiin hyytelörakkula ja jännetupen paksuuntuma. Nyt ei auta kuin napsia Buranaa ja lepuutella kättä. Saatte arvata, että käsillä tekijälle se on TYLSÄÄ!!

lauantai 10. syyskuuta 2011

Ranteeseen

Esikoinen tykästyi taannoiseen hammaskeiju -korusetin rannekoruun ja toivoi samassa hengessä rannekorua itselleen. Koru on ollut käytössä jo kolmisen viikkoa ja nyt vasta sain kuvattua. On kuitenkin aika suloista, että äidin väsäämät korut kelpaavat kriittiselle teinille :)
Ja hei, tervetuloa uusille lukijoille!

tiistai 6. syyskuuta 2011

Avainnauhaa

Tässä nauhassa keikkuu työkaverilla avaimet iloisesti mukana :D Materiaalit on valittu toiveiden mukaan.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Avaimenperä

Koruilijan ja helmeilijän esikoisen avaimenperä ei tietenkään voi olla muuta kuin tätä! Yläkoulussa oli taas jaossa kaapit ja edellisen vuoden sinisävyinen avaimenperä (jonka olin värkkäillyt myös) oli jo menneen talven lumia...

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Työkaverille

30-v. lahjaksi meni tämä kaulakoru. Onyksia, hopeaa, pyriittiä ja Tierra Cast -rinkula. Riipuksena roikkuva onykspallero on halkaisijaltaan 20mm, siis sangen muhkea.


sunnuntai 14. elokuuta 2011

Haastekoru - Hammaskeiju

Korukopla heitti hauskan haasteen kehiin. Valittavina oli vanhan kansan uskomuksia, joiden pohjalta koru tulisi tehdä. Kuten sanottu, ainoa oikea vaihtoehto uskomuksista minulle oli "Kun hammas irtoaa, laita se tyynyn alle yöksi ja aamulla löydät sieltä kolikon" ;) Taisin muuten olla ainoa, joka tämän uskomuksen valitsi...Hammaskeijun koru(setti) siitä sitten tuli. Valkoisia mv-helmiä (tietysti, helmihampaat...), hopeaa, vuorikristallia, lasihelmiä ja hopeoituja osia. Kaulakoru on oikeastaan vain riipus, rannekoru täydentää mukana. Siivet löytyvät koruista tietty, milläs ne hammaskeijut muuten taikojaan pääsevät tekemään??








lauantai 30. heinäkuuta 2011

Rippilahjaksi

Esikoisen hyvän ystävän konfirmaatiopäivää vietettiin tänään. Varsinaisen lahjan oheen tein hieman erilaisen "rippikorun". Sopii mielestäni kantajalleen oikein hyvin. Ristiriipuksen tilasin jo aiemmin keväällä Akvamarinilta.
Seitsemän viikkoa lomaa kohta takana ja maanantaina täytyy taas palata "sorvin ääreen". Loma teki kyllä tehtävänsä, päivät ovat aivan sekaisin ja arkirutiinit aivan hakusessa!

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Viikko vierähti...

...mm. näissä maisemissa. Riccione, Rimini, Venetsia, Urbino, San Marino... Akut on nyt ladattu koko poppoolla nauttien auringosta ja lämmöstä, hyvästä ruuasta sekä uusista maisemista.









lauantai 18. kesäkuuta 2011

Pikaisesti turkoosia

Nyt se sitten iski minuun, korujumi. Ideat on vähissä ja homma menee lähinnä materiaalien hypistelyksi. Jotain olen kuitenkin värkännyt, perus juttuja. Turkoosi kaulakoru seuraksi rannekorulle, jossa on samoja matskuja, sekä avainnauha mm. mv-helmistä ja vuorikristallista.
Lomaa on takana viikko ja ihmettelen mihin se katosi, no vielä on ihan reilusti edessä:) Ehkäpä vietän sen inspiraatiota haeskellen...